Choose your country:

Brasilian karnevaalit

Joka vuosi tasan 40 päivää ennen pitkäperjantaita ammutaan lähtölaukaus viisi päivää ja neljä yötä jatkuvalle juhlalle, joka muuttaa koko tämän suuren maan valojen, ilon ja tanssin mereksi etelän Porto Alegresta aina pohjoisen Belémiin asti. Sekä nuoret että vanhat ottavat osaa karnevaaliin huumaavalla innostuksella.

 

Karnevaalien päivämäärät:
 
2012 - 18.-21. helmikuuta
2013 - 9-12. helmikuuta
2014 - 1-4. maaliskuuta 

Monille brasilialaisille karnevaalit ovat vuoden tärkein tapahtuma. Tällä kansanjuhlalla on monet kasvot. Useissa viehättävissä pienissä maaseutukaupungeissa kansa kerääntyy paikalliselle torille ja luo pienin ja yksinkertaisin keinoin juovuttavien rumpurytmien ilmapiirin. Suurkaupungeissa kuten Riossa juhla saa aivan toiset ulottuvuudet.

Rion karnevaalit tunnetaan maailman suurimpana ja eksoottisimpana juhlatapahtumana. Vierailijan on aivan mahdotonta olla menemättä mukaan siihen mielikuvitukselliseen ja upeaan  tunnelmaan, joka vallitsee ja villitsee joka puolella kaupunkia. Iloa ja juhlaa on kaikkialla, Sambódromon 600 metriä pitkältä karnevaalikadulta, johon mahtuu 60 000 katsojaa istumaan aina hotellin vieressä sijaitsevaan korttelikapakkaan. Rion karnevaaleja ei voi kuvailla, ne täytyy kokea!

Rion päätapahtuma on 14 sambakoulun paraati Sambodromon karnevaalikatsomon ohi. Tämä värikäs ja rytmikäs show on myös näiden arvostettujen koulujen keskinäinen kilpailutapahtuma. Pisteitä annetaan parhaasta karnevaalilaulusta, puvuista ja teemoista. Eri sambakoulut valmistautuvat tapahtumaan huolellisesti koko vuoden, ja täydellisen spontaani vaikutelma on itse asiassa yksityisohtaisesti etukäteen suunniteltu.

Vaikka Salvadorin karnevaalit eivät ole aivan yhtä näyttävät, niidenkin tarkoituksena on vain yksi asia: JUHLA!  Täällä ei ole Rion sambakoulujen kaltaista kilpailua, ihmiset pukeutuvat ottaakseen osaa paraateihin suuren yleisön ihailevien katseiden alla. Salvadorissa voi nimellistä maksua vastaan ottaa osaa karnevaalikulkueeseen.

Osanottajat seuraavat suurta koristeltua ”Trio Elétrico”-kuorma-autoa, jossa jotkut Brasilian suurimmista taiteilijoista esiintyvät ja joka kulkee pitkin kaupungin rantakatuja. Tämä ainutlaatuinen juhla kestää useita päiviä ja kaupunki on sen aikana täydellisen sekaisin.

Karnevaalien ajankohdat vaihtelevat, kuten edellä on mainittu, riippuen pääsiäisen ajankohdasta, mutta yleisesti ottaen ajankohta on helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa.

Karnevalskarta


 



Brasilianspesialisti.fi | Kalevankatu 20 | 00100 Helsinki | Puh. 09 - 6866 9870 | Fax 09 - 6866 9810 | brasilia@laatumatkat.fi