Tarinat kertovat maahan kaivetuista merirosvoaarteista, ja niissa voi olla jotain perääkin, sillä saari oli pitkään merirosvojen vapaakaupunki, kun he 1600- ja 1700-luvuilla mellastivat eteläisillä merireiteillä.
Vila do Abrãon kylän läheltä löytyvät vanhan "Colônial Penal Candido Mendes"-vankilan rauniot, jota karanneiden rangaistusvankien pelossa brasilialaiset välttivät pitkään. Varmaa on kuitenkin se, että siellä elää edelleen entisten vankilavahtien jälkeläisten muodostama yhdyskunta perheineen, kun heillä ei ollut muuta paikkaa vankilan sulkemisen jälkeen. Karkulaisia ei kuitenkaan olen nähty.
Vaikka saaren historia on hieman pelottava, Ilha Grandella on paljon sellaista, mistä kylmästä kärsivät Pohjolan asukkaat uneksivat ja siellä voi Robinson Crusoen tapaan vaellella loputtomiin törmäämättä toiseen ihmiseen. Autoja ei ole saarella, liikkuminen tapahtuu veneellä tai jalan luonnonkauniilla poluilla.
Vuoristoisella saarella on rikas trooppinen luonto ja yli sata rantaa. Pico da Pedra, saaren korkein kohta, on yli tuhat metriä merenpinnan yläpuolella. Praia Lopes Mendes on ehdottomasti Brasilian kauneimpia rantoja, ja niitä on täällä samanlaisia useita. Ilha Grandella on vesiputouksia ja lounaisosassa luontoreservaatti, missä on lukemattomia lintuja ja perhosia.
Rannan pienissä baareissa voi nautta tuoreista kala- ja äyriäisruoista jääkylmän oluen kanssa.
Majoitusmahdollisuuksia on lähinnä Vila do Abrãossa, jonne mantereelta liikennöivät laivat saapuvat. Ilha Grande sopii vaellukseen, surffaukseen ja sukeltamiseen ja houkuttelee paljon vierailijoita erityisesti viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Täältä järjestetään retkiä lähisaarille- ja rannoille niille, jotka haluavat tutkiä tämän saaren ympäröiviä alueita.
Sekä Riosta että Sao Paulosta on päivittäiset bussiyhteydet Angraan tai Mangaratibaan, mistä Abrãon laivat liikennöivät. Meillä on valmiita paketteja Rio de Janeirosta, joihin sisältyvät kuljetukset Ilha Grandelle sekä hotellimajoitus perillä.

