Choose your country:

Brasilia

Brasilian pääkaupunki Brasilia on syntynyt vuosikausia kestäneistä haaveista hyödyntää Brasilian sisäosissa sijaitsevat massiiviset maa-alueet. Brasilialainen valtiomies José Bonifácio toi jo vuonna 1823 esille ehdotuksen, että uusi pääkaupunki perustettaisiin sisämaahan.

Erikoista oli vielä se, että Brasilian sijoituspaikan valintaan vaikutti Italiassa asuvan papin vuonna 1883 näkemä näky uudesta sivilisaatiosta, joka hänen mukaansa saisi alkunsa keskellä Brasiliaa.


Presidentti Kubitschek julkisti niin muodoin kilpailun vuonna 1956 kokonaan uuden pääkaupungin suunnittelusta maan maantieteelliseen keskikohtaan. Brasilialainen kaupunkisuunnittelija Lucio Costa sai jättimäiseksi tehtäväkseen yhdessä Le Corbusierin tähtioppilaan, arkkitehti Oscar Niemaeyerin, ja maisema-arkkitehti Burle Marxin kanssa uuden kaupungin suunnittelun.

21. huhtikuuta 1960 Brasiliasta tuli Rio de Janeiron jälkeen virallinen pääkaupunki. Yksi tekijä, joka erottaa nopeassa tahdissa rakennetun Brasilian kaupungista, joka on saanut kasvaa itsekseen on sen jyrkkä aluejako eri tehtävien mukaan asutus-, hallinto-, majoitus- ja ostosalueisiin. Täällä ei siis oikeastaan ole lainkaan varsinaista keskustaa.

Brasilian viehätys perustuu ennen kaikkea sen science fiction-tyyppiseen miljööseen tarkkoine linjauksineen, jotka heijastavat kaikkia kaupunkisuunnittelun yksityiskohtia. Venäläinen kosmonautti Juri Gagarin sanoi käydessään Brasiliassa: Minusta tuntuu kuin olisin tullut toiselle planeetalle.

Kaksi merkittävää rakennusesimerkkiä ovat Niemayerin katedraali ja ulkoministeriön aukio Palácio dos Arcos. Mutta jos moderni arkkitehtuuri ei satu kävijää erityisesti kiinnostamaan, futuristisella Brasilialla on vähemmän tarjottavaa turistille verrattuna maan muihin kaupunkeihin. Brasilia on tavanomainen solmukohta maan lentoliikenteessä, ja pidemmän koneenvaihdon aikan on myös mahdollista tehdä pikainen kaupunkikiertoajelu.


Facts
Etäisyys
Sao Paulo 1015 km
Salvador 1446 km
Fortaleza 2200 km
Manaus 3490 km
Keskilämpötila
24 C
Lähin lentokenttä
Brasilia
Paikallinen erikoisuus
Empadão Goiano - eräänlainen kanalla, porsaanlihalla, makkaralla, juustolla ja eräästä palmupuulajista saatavalla makealla guariroba-hedelmällä täytetty leipä
Tärkeimmät nähtävyydet
Oscar Niemeyerin arkkitehtuuriset työt.

Tilaa uutiskirje syötä email osoitteesi allaolevaan kenttään

Tilaa sähköinen uutiskirje.

Brasilianspesialisti.fi | Kalevankatu 20 | 00100 Helsinki | Puh. 09 - 6866 9870 | Fax 09 - 6866 9810 | brasilia@laatumatkat.fi